Mistä lähteä liikkeelle?
Aloittaminen on ehkä se helpoin tai vaikein kohta. Ilkka Remes ohjeistaa omassa blogipostauksessaan näin:
"Valitse idea, joka saa sinut kirjoittamaan."
Idea
Tästä se kaikki lähtee liikkeelle. Ideasta. Jotta selviää kirjoitusprosessista, täytyy idean kestää siinä mukana. Idea voi olla ihan mikä vain! Kunhan idea on sellainen, että siitä riittää kirjoitettavaa kokonaisen kirjan verran. Ideasta syntyy tarina ja tarinasta kirja.
Itse aloitin pohtimalla dekkarin kirjoittamista, mutta totesin sen liian haastavaksi ensimmäiseksi kirjaksi. Toisaalta en keksinyt sopivaa ideaa tästä aihepiiristä tai juoni tökki pahasti. Joten dekkari-idea sai jäädä hautomaan ja odottamaan parempaa inspiraatiota.
Aihe
Mutta pelkällä idealla ei kirjoiteta kirjaa. Idean pohjalta on hyvä lähteä miettimään aihetta tai muutamaa eri aihetta, mistä haluaa kirjoittaa. Mistä aiheista haluaisin kirjoittaa? Mitkä aiheet ovat itselle ne mielenkiintoisimmat, joista haluaisin kirjoittaa? Ihan loputtomasti ei kannata valita eri aihealueita, ettei tarina lähde rönsyilemään liikaa.
Tämä ohje oli mielestäni erinomainen, sillä sillä saadaan luotua kirjoitukselle jonkinlaiset raamit. Rajaamalla aiheet saadaan ikään kuin kehykset, mitkä pitävät idean kanssa tarinan kasassa.
Teema
Kirjalla on hyvä olla myös teema eli se punainen lanka, joka kulkee koko kirjan läpi. Teema ei välttämättä ole heti alussa selvillä vaan saattaa muodotua kirjoittamisen mukana. Teemaa ei tarvitse suoraan mainita tekstissä vaan se voi aueta lukijalle lukemisen aikana.
Kenelle kirjoitat
Kirjoittamista helpottaa myös, jos etukäteen pystyy ajattelemaan kenelle sen kirjan kirjoittaa. Tämä vaikuttaa oleellisesti tekstin tyyliin, ei samanlaista kirjaa kirjoiteta nuorille kuin aikuisille. Tai lastenkirja eroaa huomattavasti aikuisille kirjoitetusta kirjasta. Tieteellinen julkaisu on suunnattu alan ihmisille, jolloin teknisten sanojen käyttö on ihan ok, kun taas suuremmalle yleisölle kirjoittaessa on hyvä ottaa huomioon lukijoiden erilaiset taustat.
Anna kirjallesi nimi
Verkkokurssin yhtenä tehtävänä oli antaa jo tässä vaiheessa kirjalle nimi. Sillä ei ole väliä, vaikka se muuttuisi kirjoitusprosessin aikana. Suurempi merkitys on sillä, että pohdit tarinaa, ideoita ja aiheita ja yrität luoda niiden avulla nimen, joka kantaa koko kirjan läpi. Ei niin helppo juttu lainkaan, mutta onnistunut kirjan nimi ja hyvin kirjoitettu tarina kulkevat käsikädessä tai ehkä kirjan nimen tarkoitus selviää vasta kirjan viimeisellä sivulla ja se nitoo koko kokonaisuuden yhteen.
Paljon asioita voi pohtia jo etukäteen ennen kuin lähtee edes kirjoittamaan tarinaa ylös. Osa hyötyy suunnittelusta enemmän kuin toinen, mutta tuskin kukaan pystyy kirjoittamaan tarinaa kylmiltään alusta loppuun. Itselläni oli jo kasassa ~15000 sanan raakile, johon sitten hyödynsin näitä ohjeita ja sain selkeytettyä ajatuksiani kirjan juonesta sekä tapahtumista. Ja annoin kirjalleni nimen. Pyörittelin muutamaa nimeä mielessäni, kunnes löysin mielestäni hyvän ratkaisun ja jätin sen nimeksi. Aika näyttää pysyykö nimi vai muuttuuko se vielä. Kirjoitin jopa loppuun kohdan, jossa nimi selkeentyy viimeistään.


Kommentit
Lähetä kommentti