Dialogin kirjoittaminen

Kirjaani kirjoittaessa törmäsin yhteen monista ongelmista, mitä en ollut aikaisemmin edes ajatellut saati sitten pohtinut. Ja alkuun en edes osannut asiaa ja nyt se sujuu jo jollakin tasolla, mutta silti se on yllättävän hankalaa.

Ai mistäkö puhun?

No dialogin kirjoittamisesta!

Mä olen kirjoittanut monia teknisiä raportteja ja virallisia dokumenttia, että en ole sen takia tullut edes ajatelleeksi koko dialogin kirjoittamista. Kirjoja lukiessa dialogit häviävät täysin lukemisen ohella, kun luettu teksti muuntuu elokuvaksi päänsisällä. Mutta silti lukiessa pystyy seuraamaan kuka puhuu, miten puhuu ja kenelle puhuu. Ne ovat yksi tärkeimmistä asioista kirjassa. Hyväkin kirja on tuhoon tuomittu, mikäli dialogi ei toimi. Heh, ei yhtään paineita...

Mä en ala kopioimaan tähän esimerkkejä dialogin kirjoittamisesta. Lisään kuitenkin muutaman linkin, jotka koin itselleni hyviksi tiedonlähteiksi.

Kirjailijan kellarissa: Dialogin tärkeimmät säännöt

AK-kustannus: Miten dialogi kirjoitetaan

BOD: Miten vuoropuhelua kirjoitetaan

Seuraavaksi yritin miettiä, mikä olisi itselle se luonnollisin tapa kirjoittaa dialogia. Aika moni kirjailija käyttää ajatusviivaa kuvailemaan vuoropuhelua, mutta itse koen sen jotenkin hassuksi. Johtuu varmaan siitä, että lainattu teksti on kirjoitettu aina lainausmerkeillä ja itse koen lainaavani puhujan sanoja, jolloin päädyin käyttämään lainausmerkkejä. Kukin tehköön tyylillään, kunhan vuoropuhelu toimii.

Paljon puhuttaa myös aihe, mitä dialogiin voi kirjoittaa? Kirosanat, murteet ja vieraskieliset sanat jakavat mielipiteitä. Mielestäni kaikkea voi käyttää, kunhan niitä ei käytä liikaa.

Seuraavasta linkistä pääsee lukemaan pätkän dialogia. Miltä se vaikuttaa? Onko sitä helppo seurata? Pysytkö mukana mitä dialogissa tapahtuu? Jotain muuta huomautettavaa?

Pätkä dialogia

P.S. Kirjoittajan huomio: Teksti on lainattu keskeneräisestä teoksesta ja saattaa vielä muuttua ennen kuin löytää lopullisen muotonsa.

Kommentit

Suositut tekstit